Saapuminen Etelä-Konnevedelle

Etelä-Konneveden kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Savon ja Keski-Suomen rajalla Rautalammin ja Konneveden kuntien alueella. Etelä-Konnevedelle on Helsingistä reilun neljän tunnin ajomatka (330 km). Jyväskylästä ja Kuopiosta on kummastakin noin tunnin ajomatka. Tällä hetkellä Etelä-Konneveden kansallispuistoon ei pääse suoraan julkisilla kulkuvälineillä.

Autolla

Helpointa on saapua Etelä-Konneveden kansallispuistoon omalla ajoneuvolla (autolla, tilauslinja-autolla, polkupyörällä). Tieverkosto johtaa suhteellisen hyväkuntoisena eri lähtöpaikoille. Tarkemmat ohjeet lähtöpaikoille löytyvät luontoon.fi -sivustolta.

Vuokra-autolla

Lähimmät vuokra-autojen vuokrauspisteet löytyvät Kuopion juna-asemalta (90 km Etelä-Konneveden kansallispuistoon).

Veneellä

Etelä-Konnevesi sijaitsee niin kutsutulla Rautalammin reitillä ja on yhteydessä Päijänteeseen. Etelä-Konnevedelle voi tulla veneellä siis esimerkiksi Jyväskylästä tai jopa Lahdesta asti. Veneväylä kuuluu Suomen tärkeimpiin sisävesiväyliin ja on merkattu Lahdesta Etelä-Konnevedelle.

Katso tarkempi reittiseloste osoitteesta Väylä.fi

 

Junalla Suonenjoelle

Lähin juna-asema löytyy Suonenjoelta, 30 kilometrin päästä kansallispuistosta. Suonenjoelta on helpointa jatkaa kansallispuistoon taksilla. Paikallisia taksiyrityksiä ovat esimerkiksi Sisä-Savon tilataksi ja Savolux. Taksikyyti kannattaa varata etukäteen.

Voit myös matkustaa Rautalammille linja-autolla. Rautalammilta pääsee kansallispuistoon jalan tai pyörällä (12km). Voit kulkea esimerkiksi kartanokierroksen kautta.

Lentäen Kuopioon

Lähin lentoasema on Kuopion lentoasema Rissalassa, josta on 100 kilometriä Etelä-Konnevedelle. Voit jatkaa matkaasi Etelä-Konnevedelle vuokraamalla auton lentokentältä.

Bussilla Rautalammille

Matkahuollon linja-autot kulkevat Rautalammille Kuopiosta ja Jyväskylästä. Vuorot ovat kuitenkin kesäaikaan harvassa, eivätkä kulje juuri viikonloppuisin. Varmista ajantasainen tilanne Matkahuollon sivuilta. Voit laittaa saapumispaikaksi osoitteen ”Rautalampi” (12km kansallispuistoon) tai ”Konnekoski th (Rautalampi)” (2,5-7km kansallispuistoon). Onnibus pysähtyy Koskelossa, josta on Rautalammille 13 kilometrin matka. Rautalammilta kansallispuistoon on vielä 12 kilometriä. Voit jatkaa matkaasi taksilla tai jalan.

Etsi reittisi Etelä-Konnevedelle!

Etelä-Konnevedelle pääsee usealla eri tavalla. Voit hakea itsellesi sopivaa vaihtoehtoa esimerkiksi Perille-palvelusta: